Olen Susanne, Susse tai Susu, miten kustakin tuntuu parhaalta. Vähän hömppä tyttö vai nainen, senkin saa kukin itse päättää. Jos voisin päättää asustelisin itse rakentamissani unelmien pilvilinnoista ja polttaisin tupakkia ketjussa ilman huolen häivää tai pelkoa huomisesta. Se nyt ei kuitenkaan taida olla mahdollista ainakaan koko päiväisesti. Tunnustan että unelmat vievät minua eteenpäin, ne kannattelevat ja saavat jaksamaan. Minun mielestäni jokaisen pitäisi mennä kohti unelmiaan, eikä vaan jättää niitä unelmiksi.
Oon pieni suuri tyttö, monellakin tapaa. Koko on XL taas vaihteeksi, tosin yksi tämän hetken tärkeimpiä unelmia on päästä joskus vielä kokoon M takaisin. Tämän eteen on paljon uhrattu ja uutta opeteltu ja ehkä hiljaa hyvä tulee. Koko ei katso sisimpään. Kovan kuoren alta paljastuu kunnon pehmo, pieni ja herkkä neiti joka on riippuvainen toisista ihmisistä ja paras tunne on se kun pääsee halaamaan toista jälleennäkemisen riemusta. Ennen olin pelkkää nahkaa ja niittiä, pitsiä ja pvc:tä. Nykyään olen löytänyt sen kuka Susu oikeasti on, enkä oikein luokittelisi itseäni mihinkään ryhmään. Olen vain minä. Lävistykset ja tatuoinnit on intohimo numero yksi. Tosin lävistykset olen raakannut lähes kokonaan pois, koska sielu vetää asiakaspalvelutyöhön. Löytyy niitä kuitenkin vielä muutamista paikoista. Tatuoinnit taasen, niitä tulee sitä mukaa lisää kun opiskelijanbudjetti antaa myöden.
Asun Lahen reunamilla maailman ihanimman miehen, hänen tyttärensä ja kahden karvapallon kanssa, punaisessa pienessä mökissä. Vielä pari vuotta sitten vannoin, etten asuisi koskaan omakotitalossa, seurustelisi saati oppisi pitämään lapsista. Tässä sitä ollaan, ja hetkeäkään en antaisi pois. Mieheni kanssa ikäeroa on miltein niin paljon että hän voisi olla isäni, mutta tässä päästään siihen kuinka ikä on vain numero ja aikuisuuskin on ihan ihmisestä kiinni. En kyllä tunne itseäni aikuiseksi, en ehkä haluakaan olla sitä. Jos aikuisuus tuo mukanaan ilottomuuden, hetkeen tarttumisen taidon menetyksen, jne. niin pysyn mieluummin aina, vastuuntuntoisena "melkein-aikuisena". Parasta mitä elämässä voi tehdä on välillä hömpätä ja hupsutella niin paljon kuin sielu sietää, eikä sitä taitoa tarvitse unohtaa oli sitten 25v. tai 80v.
Rakastan vaatteita, trendejä ja muotia. Olen pienestä asti ommellut ja tuunaillut kaikkea, vaatealaa opiskellut ja kuukauden kohokohta on kun elle,trendi,olivia ja cosmopolitan kolahtavat luukkuun. Olen aika täysivaltaisesti muotialan parissa töissä/opiskelemassa. Enkä oikeastaan nää itseäni myöhemminkään muuhun hommaan. Sen näkee mitä elämä tuo eteen.
Kuitenkin, tällä hetkellä yksi isoimpia muutoksia elämässäni on meneilleen muodonmuutos lötköstä timmiksi. Oon ottanut itselleni tavoitteeksi 30kg vuoden aikana pois. Kun takana on kaikki ruoan oksentamisesta aina täyden syömättömyyden kautta totaali ahmimiseen ilman mitään järkeä, lopputulos on tässä. Masu on erittäin vaativa eikä kestä ruokaa kun ruokaa. Ja läskit ahristaa. Tämä neiti haluaakin läskien lotinan pois ja näyttää taas samalta söpöltä susulta kuin ennen. Pyrkimyksissä uusi terveellinen elämäntapa ja ennenkaikkea järkevä painonpudotus tahti ilman sairasta ja epäinhimillistä rääkkiä. Kuntosali on kaveri ja lihaksia on jo hankittu huimasti. Ympärysmittoja en ole mittaillut mutta vanhat vaatteet jotka on ollut lähinnä unelmissa, menevät jo taas päälle. Kiloja tippunut 2kg, mutta onneksi lihas painaa läsää enemmän.
Olen aika realisti ja opetellut positiivisuuden aakkosia, sillä onnellisuus on asenne. Silti välillä se tyhmä negatiivisuus nostaa päätään. Menneisyys on täynnä luurankoja mutta niitäkin yritetään pikku hiljaa hautailla, pysyvästi. Minulta ei mielipiteet lopu ja uskallan myös ilmaista ne. Mutta hei, ethän tuomitse ennenkuin vähän tunnetaan ?
Eli pähkinänkuoressa, tämä blogi ei ole muotiblogi vaan höpsön tytön hömppälogi kaikesta maan ja taivaan välillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti