Nyt olen aidosti motivoitunut ja päättänyt muuttaa elämäni joka osa alueelta terveemmäksi.
Suurien muutoksien aika on nyt.
Olen vihdoinkin tervehtymässä monen vuoden vaikeasta masennuksesta, ja päättänyt selviytyä elämästä iloisesti ilman masennuslääkkeitä. Olo on kuin uudella ihmisellä, ei enään koko päivän kestävää kooma olotilaa, eikä ainaista väsynystä, turtumusta ja ilottomuutta. Neljäs päivä  ilman lääkkeitä ja huomaan että elämä on ihanaa.

Olen päättänyt lopettaa 7 vuotta kestäneen tupakoinnin. Olen oikea korsteeni ketjupolttaja ja ajanjaksosta riippuen tupakkia kuluu maksiaskista normiaskiin tai jotain siltä väliltä päivässä. Nyt yli vuorokausi polttamatta ja ihanaa kun henki kulkee. Minulla tosiaan on astma. Joten tämä on enemmän kuin terveellinen päätös. Odotan myös innolla huomattavaa muutosta ihossa ja muissakin fyysisissä piirteissä. Maku- ja hajuaistin palautumista. Odotin tupakan poltin lopettamisen olevan paljon haastavampaa. Lähinnä sosiaalisen paineen takana. Oma ukko ja koko kaveripiiri lähes kaikki polttavat. Mutta olen suoriutunut uskomattoman hyvin. Vielä kaksi vuorokautta ja nikotiini on täysin poistunut verenkierrosta, sitten on varmasti vasta koetuksen paikka. Aion onnistua.

Terveellinen ruokavalio on jo pikkuhiljaa asettunut ikäänkuin tavaksi, eikä aina tarvitse ajatella että tämä on huono ja tuo on hyvä. Parempien vaihtoehtojen valinta tulee jo rutiinilla. Myöskin tunnesyömisen kontrollointi on edistynyt erittäin hyvin, nykyään kykenen tekemään valinnan ja hoitamaan huonon/hyvän tunteen palkitsemisen muin keinoin kuin ruoalla.

Liikunnan tuominen osaksi arkielämää on myös edistynyt hyvin. Se liikunnasta tuleva hyvänolon ryöppy on jotain aivan käsittämättömän ihanaa. Mikään ei ole sen parempaa. Nyt kaksi kuukautta salilla käyntiä takana ja päätin tämän kuukauden tehdä vaihteluksi jotain muuta ja pitää taukoa kuntosalista. Kausikortti uimahalliin ja lenkkeilyä luonnossa. Toissapäivänä kävin uimassa 1.3km uimahallissa ja piti käymäni samassa yhteydessä kuntosalilla mutta unohdin salivaatteet. Tänään kävin pitkällä kävelylenkillä luonnossa 3.5 km puolessa tunnissa. kehityksen huomaa. Viimeksi 3kk sitten 5km/h oli aivan työn ja tuskan takana. Nyt tuo matka meni kuin hujauksessa. Ipod ja syksyinen luonto. Huomenna aion käydä aamusella heittämässä 5km lenkin.

Päätin myös lopettaa ainaisen vaakaan tuijottamisen. Onnekseni molemmat kotivaakamme ovat epäkunnossa. Helpompi pitää motivaatiota yllä. Salikuukauden aikana masentaa katsoa vaakaa kun paino ei putoa. Vaikka luonnollisestihan syy on siinä että massaa tulee lisää lihaksen muodossa joka painaa enemmän kuin läski. Joten lähtevän läskin takia putoava paino ei putoa massan kerääntyessä. Kun taas konkreettisesti huomaa että koko pienenee ja senttejä katoaa. Joten tästä lähin korkeintaan kerran kahdessa viikossa punnitus. Kilot eivät kerro kaikkea.

Ylipäätään nyt on motivaatio korkeammalla kuin pitkään aikaan aiemmin. Olo on parempi kuin vuosiin ja sitä rataa. Ensi vuoden huhtikuussa on tavoite olla 30kg pienempi  tai vastaavasti mahtua kokoon 42/44 tämänhetkisen 52 sijaan.

# 1

Heippa. Olen pitkään haikaillut oman blogin perään jonne voi oksentaa kaikki kuvat ja jutut mitä mielessä liikkuu. Tässä sitä nyt ollaan, en tosin ole varma, osaanko ja jaksanko blogtata. Mutta yrittänyttä ei laiteta.

Olen Susanne, Susse tai Susu, miten kustakin tuntuu parhaalta. Vähän hömppä tyttö vai nainen, senkin saa kukin itse päättää. Jos voisin päättää asustelisin itse rakentamissani unelmien pilvilinnoista ja polttaisin tupakkia ketjussa ilman huolen häivää tai pelkoa huomisesta. Se nyt ei kuitenkaan taida olla mahdollista ainakaan koko päiväisesti. Tunnustan että unelmat vievät minua eteenpäin, ne kannattelevat ja saavat jaksamaan. Minun mielestäni jokaisen pitäisi mennä kohti unelmiaan, eikä vaan jättää niitä unelmiksi.

Oon pieni suuri tyttö, monellakin tapaa. Koko on XL taas vaihteeksi, tosin yksi tämän hetken tärkeimpiä unelmia on päästä joskus vielä kokoon M takaisin. Tämän eteen on paljon uhrattu ja uutta opeteltu ja ehkä hiljaa hyvä tulee. Koko ei katso sisimpään. Kovan kuoren alta paljastuu kunnon pehmo, pieni ja herkkä neiti joka on riippuvainen toisista ihmisistä ja paras tunne on se kun pääsee halaamaan toista jälleennäkemisen riemusta. Ennen olin pelkkää nahkaa ja niittiä, pitsiä ja pvc:tä. Nykyään olen löytänyt sen kuka Susu oikeasti on, enkä oikein luokittelisi itseäni mihinkään ryhmään. Olen vain minä. Lävistykset ja tatuoinnit on intohimo numero yksi. Tosin lävistykset olen raakannut lähes kokonaan pois, koska sielu vetää asiakaspalvelutyöhön. Löytyy niitä kuitenkin vielä muutamista paikoista. Tatuoinnit taasen, niitä tulee sitä mukaa lisää kun opiskelijanbudjetti antaa myöden.

Asun Lahen reunamilla maailman ihanimman miehen, hänen tyttärensä ja kahden karvapallon kanssa, punaisessa pienessä mökissä. Vielä pari vuotta sitten vannoin, etten asuisi koskaan omakotitalossa, seurustelisi saati oppisi pitämään lapsista. Tässä sitä ollaan, ja hetkeäkään en antaisi pois. Mieheni kanssa ikäeroa on miltein niin paljon että hän voisi olla isäni, mutta tässä päästään siihen kuinka ikä on vain numero ja aikuisuuskin on ihan ihmisestä kiinni. En kyllä tunne itseäni aikuiseksi, en ehkä haluakaan olla sitä. Jos aikuisuus tuo mukanaan ilottomuuden, hetkeen tarttumisen taidon menetyksen, jne. niin pysyn mieluummin aina, vastuuntuntoisena "melkein-aikuisena". Parasta mitä elämässä voi tehdä on välillä hömpätä ja hupsutella niin paljon kuin sielu sietää, eikä sitä taitoa tarvitse unohtaa oli sitten 25v. tai 80v.

Rakastan vaatteita, trendejä ja muotia. Olen pienestä asti ommellut ja tuunaillut kaikkea, vaatealaa opiskellut ja kuukauden kohokohta on kun elle,trendi,olivia ja cosmopolitan kolahtavat luukkuun. Olen aika täysivaltaisesti muotialan parissa töissä/opiskelemassa. Enkä oikeastaan nää itseäni myöhemminkään muuhun hommaan. Sen näkee mitä elämä tuo eteen.

Kuitenkin, tällä hetkellä yksi isoimpia muutoksia elämässäni on meneilleen muodonmuutos lötköstä timmiksi. Oon ottanut itselleni tavoitteeksi 30kg vuoden aikana pois. Kun takana on kaikki ruoan oksentamisesta aina täyden syömättömyyden kautta totaali ahmimiseen ilman mitään järkeä, lopputulos on tässä. Masu on erittäin vaativa eikä kestä ruokaa kun ruokaa. Ja läskit ahristaa. Tämä neiti haluaakin läskien lotinan pois ja näyttää taas samalta söpöltä susulta kuin ennen. Pyrkimyksissä uusi terveellinen elämäntapa ja ennenkaikkea järkevä painonpudotus tahti ilman sairasta ja epäinhimillistä rääkkiä. Kuntosali on kaveri ja lihaksia on jo hankittu huimasti. Ympärysmittoja en ole mittaillut mutta vanhat vaatteet jotka on ollut lähinnä unelmissa, menevät jo taas päälle. Kiloja tippunut 2kg, mutta onneksi lihas painaa läsää enemmän.

Olen aika realisti ja opetellut positiivisuuden aakkosia, sillä onnellisuus on asenne. Silti välillä se tyhmä negatiivisuus nostaa päätään. Menneisyys on täynnä luurankoja mutta niitäkin yritetään pikku hiljaa hautailla, pysyvästi. Minulta ei mielipiteet lopu ja uskallan myös ilmaista ne. Mutta hei, ethän tuomitse ennenkuin vähän tunnetaan ?

Eli pähkinänkuoressa, tämä blogi ei ole muotiblogi vaan höpsön tytön hömppälogi kaikesta maan ja taivaan välillä.